Yeah I know, long time no write. Olen huono bloggaaja, tiedän.
Viime postauksen jälkeen on tullut köytyä Tokiossa (kahdesti), Chibassa (kahdesti), suoritettua välikokeet (älkää edes kysykö), istuttua pitkää iltaa izakaya -ravintola/juomaloissa opiskelija/opettaja voimin, käytyä karaokessa (taas, pariinkin otteeseen, henk. koht. ennätys 6,5 tuntia), vietettyä Joulu vanhojen tuttujen ja uusien tuttavuuksien parissa, käytyä teatterissa (lasten teatteri), käveltyä 14 tuntia ympäri Tokiota, käytettyä yöbussia (muutamaankin otteeseen), vietettyä uusi vuosi hyvässä porukassa katsomassa joka vuotinen musiikki ohjelma Kouhaku Uta Gassen (jota olen seurannut jo sellaiset n. 6-7 vuotta), käytyä ekaa kertaa hatsumoudella eli vuoden ensimmäisellä temppeli/pyhättö käynnillä, ostettua omamori tulevaa vuotta suojaamaan, käytyä all-you-can-eat grilliliha ravintelissa ahtamassa itteni niin täyteen ettei jälkkäri meinannut enää maistua (kuului all-you-can-eat tarjoukseen) ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: selvittyä läpi ekasta loppututkielma esitelmästä sekä (taistelulaji) esiintymisestä erittäin isolle yleisölle joka sisälsi muun muassa Kanazawan kaupungin pormestarin ja Ishikawa prefektuurin kurenöörin. Että mitäs teille kuuluu?
Kävin tosiaan viettämässä jouluni Chibassa, perheen luona jolle toimin au pairina kolmisen vuotta sitten. Paikalla oli myös pari muuta ulkkaria lisäkseni (vanha aupair joka toimii nykyään englannin opettajana Chibassa, nykyinen aupair sekä kolmosten serkkujen aupair). Aattoiltana pidettiin oikein kunnon joulujuhlat jonne tuli niin lähisukua kuin tuttavia ja ystäviä lapsineenkin. Paljon uusia tuttavuuksia. Sekä vanhojen tuttujen tapaamista. Kolmoset on kyllä kasvaneet niin hurjasti ja osaavat niin sujuvaa englantia ettei mitään rajaa. Kolmosten serkutkin ovat kyllä muuttuneet siitä miten muistan heidät kolmen vuoden takaa.
Muutama päivä joulun jälkeen palasin Tokion vilskeen kautta (pyörittyäni yksin suurkaupungin hulinassa edellä mainitut 14 tuntia... yöbussin odottaminen on niin kivaa) Kanazawaan ja täytyy kyllä sanoa että sitä aina jotenkin rentoutuu ja vetää kunnolla henkeä kun pääsee tällaiseen hieman pienempään kaupunkiin jossa ei ole yhtä paljon porukkaa kun Tokion kaltaisessa kaupungissa. Sitten ajeletkin paikallisbussilla takaisin kampukselle, ylös tänne vuoristoon jossa on vilskettä vain arkipäivisin luentoaikoina. Hahah! Hieman on erilainen meininki.
Uuden vuoden yö oli mahtava! Keräännyttiin porukalla juhlistamaan vanhan vuoden päättymistä asuntolan oleskeluhuoneeseen jossa katsoimme telkkarista musiikki ohjelmia ja höpötimme niitä näitä reippaasti yli puolen yön vaikka osa meistä oli päättänyt lähtevänsä aamulla porukalla tervehtimään uutta vuotta Oyaman pyhätölle. Ja sinnehän mentiin. Pirusti oli populaa, ihan jonoksi asti, mutta kaikki toimi niin järjestelmällisesti että olimme käyneet pyhätöllä, ostaneet omamorit ja o-mikujit alta 30 minuutin ja menossa syömään ja sen jälkeen tarkastamaan aseman viereisen ostoskeskuksen ale-myynnit.
Joululoma oli ohi aivan liian nopeasti. Takaisin koulun penkkiin palattiin 4.1. ja heti seuraavana perjantaina oli yksi Nikkenseiden pelätyimpiä asioita: loppututkielman ja tutkielmasuunnitelman esitelmöiminen (powerpointtia käyttäen). Enkä pelkästään esitelmöinyt oman tutkielmani vaan jouduin toimimaan myös yhtenä esitelmöinti tapaamisen vetäjinä (joka siis kertoo kuka on seuraava esitelmöijä, tämän tutkielma aihe ymym). Jei. Ihan vain tiedoksi: olen ihminen joka kammoaa ihmisten edessä esitelmöimistä. Suorastaan vihaan sitä. Noh, mutta siitä selvittiin (reippaassa 5 tunnissa) ja koko homman jälkeen olikin kiva kerääntyä taas asuntolan oleskeluhuoneeseen ja popsauttaa auki parit juomat ja puhua sontaa loppu ilta.
Tosin kauhujen aika ei ollut ohi kahdelle meistä, jotka olivat päättäneet valita yhdeksi kurssikseen Shôrinji Kenpô:n. Koska tuosta esitelmöinnistä viikko eteen päin ja olimme huitomassa toisiamme nyrkeillä ja potkimassa minkä kerkesimme satapäisen yleisön edessä Kanazawan kaikkein kalleimman hotellin hulppeassa juhlasalissa. Muistona tästä tapahtumasta on jokunen mustelma, kauhun sekainen huvittuneisuus tapahtuman skaalan suhteen ja ihana pikkuinen aroma pallero joka puhaltelee nytkin eucalyptuksen tuoksua huoneseeni. Yllättävän rentouttavaa muuten.
Seuraava kauhu mikä on edessä alkaen heti seuraavasta viikosta on: syys/talvilukukauden loppukokeet! Onneksi ei sentään joka kurssista ja joka päivä. Mutta niillä kursseilla joilla ei ole koetta, sen sijaan on joko jonkin näköinen essee tai esitelmä. Kiirettä siis pitää. About neljän viikon päästä alkaakin sitten kevätloma ja seuraavan Tokion reissuun valmistautuminen.
Että tällaista tällä kertaa. Mitäs Suomeen kuuluu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti